17.8.2017

Ps. 119:137Herra, sinä olet oikeamielinen,
oikeat ovat sinun päätöksesi.

SEURAKUNNAN
TILAT

/ HIRVIJÄRVEN LEIRIKESKUS



Hirvijärven leirikeskus

Hirvijärven leirikeskus sijaitsee 13 kilometriä Riihimäen keskustasta lounaaseen, puhdasvetisen Hirvijärven rannalla.
Osoite: Hirvijärventie 760.

Vanha kesäkoti valmistui vuonna 1951.

Rakennusmestari Urho Lehtonen suunnitteli vuonna 1970 valmistuneen uuden leirikeskuksen.  Leirikeskusta laajennettiin vuonna 1992, ja
peruskorjattiin vuonna 2011.


Leirikeskuksessa on sali, ruokasali, majoitustiloja 74:lle,
saunatilat sekä rantasauna, hyvä laituri, nuotiopaikka ja leirikirkko.
Ns. Vanha (vanha leirikeskus) on saneerattu 2012, yläkerrassa on pieni kappeli (50 hengelle). Keittiö on uusittu.
Esteettömyys on huomioitu, mm. hissi kerrosten välillä.



Lähellä Riihimäkeä

Riihimäellä on harvoja yhtä kauniita rantapaikkoja, jonne pääsee Riihimäen keskustasta autolla reilussa 10 minuutissa.


Hyvät tilat kokoukselle

Hirvijärven leirikeskuksessa on erinomaiset kokoustilat ja mahdollisuus ruokailuun ja saunomiseen ympäri vuoden. Ruokailu on mahdollista järjestää tarvittaessa jopa 100 hengelle, majoitus taas onnistuu 74 hengelle. Etenkin syksyllä ja keväällä, ennen kiivainta kesäleiri-sesonkia, Hirvijärvellä on vapaita aikoja arkisin. Jos on liikkeellä tarpeeksi aikaisin, saattaa löytyä myös vapaita viikonloppuaikoja.


Perhejuhlat luonnon helmassa

Luonnon keskellä Hirvijärvellä voi järjestää pienet perhejuhlat. Luonnontilainen leirikirkko järven rannalla sopii vaikkapa vihkipaikaksi. Vanhan leirikeskuksen yläkerrassa olevassa tunnelmallisessa kesäkappelissa puolestaan voi viettää pienet kastejuhlat. Kesäkappelin käyttöä rajoittavat jonkin verran jyrkät portaat.

Esteettömyys huomioitu

Leirikeskuksessa on esteettömyys otettu huomioon ja pyörätuolilla pääsee lähes joka paikkaan. Esimerkiksi rantasaunaan ja takkahuoneeseen mahtuu myös pyörätuolilla - jopa löylyhuoneeseen on varattu pyörätuolille oma paikka. Leirikeskuksen peruskorjauksessa vuonna 2011 kiinnitettiin huomiota nimenomaan esteettömyyteen. Leirikeskuksesta haluttiin paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita, myös ne, jotka liikkuvat pyörätuolilla tai rollaattorilla.

Hirvijärven esteettömyysopas

(katso oppaasta lisää kuvia Hirvijärven leirikeskuksesta)


Tiedustelut ja varaukset
emäntä Riitta Kivinen. 050 591 7093,

riitta.kivinen@evl.fi




Kokoukset - Koulutukset - Leirit
Seminaarit - Retriitit - Perhejuhlat







RIIHIMÄEN SEURAKUNTA

Temppelikatu 9 A
11100 Riihimäki
p. (019) 7481
riihimaki.seurakunta(a)evl.fi
Web Design: Samuli Saarinen
2013 Riihimäen seurakunta