17.8.2017

Ps. 119:137Herra, sinä olet oikeamielinen,
oikeat ovat sinun päätöksesi.

TOIMINTA

/ RIPPIKOULUT



Näitä on ennenkin pohdittu...


1. Käyn koulua Riihimäellä, mutta en asu täällä vaan olen toisen seurakunnan jäsen. Voinko silti tulla Riksuun riparille?

Riksussa jokaiselle oman seurakunnan jäsenelle varataan paikka rippikouluun. Joka vuosi eri syistä ryhmissä on tilaa, joten muualta tulevia voidaan ottaa ryhmiin. Käytännössä kaikki halukkaat ovat viime vuosina mahtuneet Riksun leireille. Etusijalla ovat kuitenkin oman seurakunnan jäsenet. Leirimaksu on 1,5-kertainen niille, jotka eivät kuulu Riihimäen seurakuntaan.


Muualla kirjoilla oleva voi ilmoittautua riparille aivan samalla tavalla kuin muutkin, se vaatii hieman omatoimisuutta ja seurakunnan nettisivujen seuraamista.


2a. En kuulu kirkkoon. Voinko ilmoittautua riparille?

Voit. Ilmoittaudu aivan samalla tavoin kuin muutkin. Lomakkeessa kysytään, kuulutko kirkkoon. Sen perusteella oman ryhmäsi pappi kysyy riparin aikana, haluatko liittyä kirkkoon ja tulla konfirmoiduksi. Jos haluat, tarvitaan vielä huoltajien suostumus. Jos sinua ei ole kastettu, järjestetään myös toiveittesi mukaan pieni tai isompi kastehetki tai -juhla.


Riparin voi käydä myös liittymättä kirkkoon, ihan vaan huvin vuoksi. Silloin riparista saa todistuksen. Todistuksen saatuasi voit myöhemmin halutessasi liittyä kirkkoon, eikä sinun tarvitse suorittaa riparia uudestaan.


On hyvä tietää, että riparin hinta on 1,5-kertainen niille, jotka eivät kuulu kirkkoon. Jos riparin aikana liityt kirkkoon, saat ylimääräisen puolikkaan takaisin.


2b) En kuulu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Voinko ilmoittautua riparille?

Jos kuulut vaikkapa ortodoksikirkkoon, vapaa- tai helluntaiseurakuntaan tai johonkin kirkkoon ulkomailla, voit ilmoittautua riparille. Pakkoa liittyä Riihimäen seurakuntaan ei ole, vaan voit vain suorittaa riparin (ennakkojakso+leiri) ja kasvaa kristittynä kavereiden kanssa. Jos kuitenkin haluat, että sinut konfirmoidaan, täytyy useimmissa tapauksissa liittyä evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi (poikkeuksiakin on, jokaisen nuoren kohdalla asia selvitetään erikseen). Suomessa voi olla vain yhden kirkon jäsen kerrallaan. Kirkkokunnan vaihtaminen on ratkaisu, jota on hyvä pohtia rauhassa myös perheen kanssa. Jäseneksi liittyminen tarkoittaa myös kastetuksi tulemista, jos sinua ei ole vielä kastettu.


3. Haluaisin just sille yhdelle leirille, mutta sen konfirmaatio on huonoon aikaan. Mitä teen?

Jos sinulle on tärkeää päästä juuri omien riparikavereiden kanssa ripille, valitse sellainen ryhmä, jonka konfirmaatio sopii myös perheellesi. Jos konfisseuralla ei ole niin väliä, voit oman riparin ohjaajan kanssa jutella ja ilmoittaa osallistuvasi konfirmaatioon myöhemmin samana vuonna, esim. seuraavan ryhmän kanssa (rippikoulu pitää olla kokonaan suoritettuna ennen konfirmaatiota). Voit jo ilmoittautumislomakkeessa kertoa, mikä konfirmaatiopäivä sinulle sopii tai ei sovi.


4. Haluaisin kavereiden kanssa samalle riparille. Miten se onnistuu?

Yhden kaverin kanssa pääsee varmasti samalle riparille KAVERIKOODILLA. Isompien kaveriporukoiden kannattaa valita sellainen ryhmä, johon ihan kaikki muut eivät halua. Loppukesän leireille mahtuu yleensä isompia kaveriporukoita.

Jos kirjoitat lomakkeeseen kaveritoiveita, muista sekä etu- että sukunimi!


5. Mitä ripari maksaa ja mistä siellä maksetaan?

Rippikoulumaksussa riparilainen maksaa 37%:n omavastuuosuuden täysihoito- ja kuljetuskustannuksista. Loppuosan kaikista kuluista maksaa seurakunta verovaroistaan. Seurakunta antaa lahjaksi myös Raamatun ja muun opiskelumateriaalin.

Leirien hinnat koskevat Riihimäen seurakunnan jäseniä. Kirkkoon kuulumattomille tai muiden seurakuntien jäsenille rippikoulumaksu on puolitoistakertainen, esim. Hirvijärven ripari maksaa 1,5 x 170 e= 255 e.


Alustavan tiedon mukaan riparien hinnat vuonna 2017 
oman seurakunnan jäsenille:

Hirvijärven riparit 165 e
Talviripari 2 Pappilanniemessä 170 e

Kaupunkiripari 70 e

Evo 170 e

Kiipulan riparit 174 e

6. On vähän rahasta tiukkaa... Mitä apua voi saada?

Riihimäen seurakunnan jäsenten on mahdollista hakea maksuhelpotusta siinä vaiheessa kun riparin lasku tulee kotiin. Perheen taloustilannetta arvioidaan samoilla kriteereillä kuin toimeentulotukea haettaessa. Riparimaksusta voi saada alennusta tai riparille voi päästä kokonaan ilmaiseksi, jos perheen taloustilanne on vaikea.


7. Miksi pitää valita 5 riparia kun ilmoittautuu?
Entä jos ei halua muuta kuin yhdelle tietylle riparille?

Riihimäellä rippikouluun kutsutaan ja ilmoittautuu joka vuosi noin 250-300 nuorta. Ilmoittautumisjärjestelmä arpoo niin, että jokainen pääsee mahdollisimman hyvälle leirille. Viime vuosina se on tarkoittanut yleensä sitä, että on päässyt eka-, toka- tai kolmosvaihtoehtoon. Jotta ryhmäjako on mahdollinen, tarvitaan kuitenkin liikkumavaraa arvontajärjestelmää varten. Kannattaa tarkastaa, että kaikki 5 ryhmää ovat ajankohdaltaan sellaisia, että ne käyvät perheen kalenteriin.


Ryhmiin otetaan 25 nuorta. Joskus käy niin, että ei pääse toivomalleen leirille. Joskus riparivaihtojen myötä saattaa paikkoja vapautua. Käytännössä suosituimmista ripareista kuitenkaan harvoin kukaan haluaa vaihtaa pois, vaan yleensä vaihdot ovat mahdollisia esim. loppukesän Hirvijärven leireille muista ryhmistä.


8. Mitä perusteluita kannattaa laittaa,
että pääsee haluamalleen leirille?

Lisätietokentässä kannattaa ilmoittaa lähinnä aikatauluihin liittyviä toiveita ja tietoja. Riparipaikkoja ei "haeta" harrastusten tai motivaatiokuvausten perusteella, vaan kone arpoo ilmoittautujien antamien toiveiden perusteella (viisi toivetta),


Ilmoittautumisjärjestelmän arvonnan jälkeen riparivastaava tarkastaa vielä ryhmät ennen lopullista jakoa. Silloin hän voi huomioida ja varmistaa mm. sisarusten toiveet päästä samalle leirille (tai eri leireille), jos niistä on lisätiedoissa kerrottu.


Usein käytettyjä perusteluita, joilla ei ole käytännössä mitään vaikutusta (yleensä siitä syystä, että riparivastaavalla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida ja vertailla perheiden ja riparilaisten aikatauluhaasteita näiden fraasien perusteella):

"Sopii perheen aikatauluihin."

"Vaikuttaa hyvältä."

"Olemme ehkä loma(matka)lla heinäkuussa."

"Saatan ehkä mennä kesätöihin viikoksi."

Mitä tarkemmin osaa ilmaista ajankohdat, jotka perheelle eivät sovi, sen helpompaa on ehdottaa sopivia ripariryhmiä. Syksyllä on tietenkin hankalaa tietää varmasti seuraavan vuoden menoja, mutta ne, mitkä tiedetään, kannattaa ottaa huomioon ja laittaa tiedoksi. Ryhmää voi myös vaihtaa kesken vuoden, jos perheen aikatauluihin tulee muutosta.




RIIHIMÄEN SEURAKUNTA

Temppelikatu 9 A
11100 Riihimäki
p. (019) 7481
riihimaki.seurakunta(a)evl.fi
Web Design: Samuli Saarinen
2013 Riihimäen seurakunta